Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai tapahtumien järjestämiseen. Honkajoen sivistyslautakunta myöntää vuosittain avustusta nuorisotoimen alalla toimiville paikallisille yhteisöille.

Honkajoen kunnan sivistyslautakunta myöntää avustuksia paikallisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten vapaille toimintaryhmille, paikallisille urheiluseuroille sekä kulttuurin alalla toimiville paikallisille yhteisöille.

Avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota hakijan toiminnan laajuuteen, suunnitelmallisuuteen ja soveltuvuuteen haettavaan tukeen. Lisäksi huomioidaan hakijan oma varainhankinta ja verkostoituminen. Hakemuksessa tulee ilmoittaa myös muut saadut tuet ja avustukset.

Sivistystoimi julistaa avustukset haettavaksi vuosittain keväällä ja ilmoittaa siitä kuntatiedotteessa ja kunnan kotisivuilla.

Toimi näin:

Avustukset on haettava erillisellä hakulomakkeella. Hakijan tulee osoittaa hyväksyttävä taloussuunnitelma tuen käytöstä. Hakijan tulee myös ilmoittaa muut saadut avustukset ja tukimuodot. Avustushakemukseen tulee liittää edellisen vuoden vuosikertomus, tilinpäätös ja selvitys toiminnan tarkastamisesta sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Hakemus tulee toimittaa sivistystoimistoon määräaikaan mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin:

Avustukset myönnetään vain rekisteröidyille yhdistyksille. Avustuksen hakijalle voidaan myöntää avustus vain yhdestä apurahalähteestä.

Taustakuvaus

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.



Kunnan avustushakemus seuralle/yhdistykselle

Hakemuslomake Honkajoen kunnan avustuksiin nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimen alalla toimiville yhteisöille.

Siirry lomakkeelle (PDF)

Yhteiskoulun rehtori

Honkajoen yhteiskoulun rehtori, joka toimii myös Honkajoen lukion apulaisrehtorina sekä sivistystoimen johtajana.

Puh: 044 577 5280

Kunnanvirasto


Kunnanviraston palvelupiste

Puh: 050 577 5200

Fax: (02) 577 5214

Aukioloajat

Normaalit palveluajat
maanantai - torstai 08.00 - 15.30
perjantai 08.00 - 13.45

Arkipyhää edeltävänä aattona
maanantai - perjantai 08.00 - 13.45


Osoite: Porhontie 5, 38950 HONKAJOKI