AP/IP-toiminta

Aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoiminnan (AP/IP-toiminta) järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle.

Aamu- ja iltapäivätoiminta tukee vanhemmuutta antamalla käytännön apua perheen, koulu- ja työelämän yhteensovittamisessa. Toiminnassa lapsi ei ole oppilaan roolissa, vaan hänestä käytetään nimitystä lapsi. Toiminnan tarkoituksena ei siis ole koulupäivän jatkaminen, vaan se on lapsen ohjattua/valvottua vapaa-aikaa. AP/IP-ohjaajat suunnittelevat toiminnan sisällön ja vastaavat sen ohjauksesta tarvittaessa avustajan kanssa.

Honkajoella aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Puukoulun tiloissa.

Toimi näin:

Varhaiskasvatuksen yleinen hakuaika ympäri vuoden on neljä (4) kuukautta ennen hoidon alkamisesta. Mikäli hoitopaikan tarve johtuu työllistymisestä tai opiskelusta, on paikkaa haettava kirjallisesti niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.

Kunnallista varhaiskasvatuspaikkaa haetaan kirjallisella hakemuksella.

Hakemuksia saa kunnan INFO-pisteestä, Hongon päiväkodilta sekä Honkajoen kunnan kotisivuilta www.honkajoki.fi.

1. Täytä tulostettava lomake tai

2. sähköinen lomake

3. ja toimita lomake varhaiskasvatusjohtajalle.

Hakemukset palautetaan kunnantalolle tai suoraan Hongon päiväkotiin (Linnikantie 10).

Kenelle ja millä ehdoin:

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Palvelun maksullisuus:

Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Maksu saa olla 570 tunnin osalta enintään 120 euroa ja 760 tunnin osalta enintään 160 euroa.

Honkajoen kunnan sivistyslautakunnan päätöksellä 10.2.2016 ap/-ip -toiminnan kuukausimaksu on 80 €/kk/lapsi, jos lapsi on 10 pv/kk tai yli hoidossa ja jos lapsi on alle 10 pv/ kk hoidossa, maksu on 40 €/kk.

Taustakuvaus

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan voivat hakea ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaat sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saavat oppilaat. Aamu- ja iltapäivätoimintaa voidaan järjestää arkipäivisin pääsääntöisesti kello 7 - 17 välisenä aikana.

Toiminta pyrkii tukemaan lasten kehitystä ja kasvua, edistämään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja lisäämään osallisuutta.

Kunta vastaa aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaisuudesta. Se voi järjestää toiminnan itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa tai hankkia palvelut järjestöiltä, yhteisöiltä ja yrityksiltä. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta toiminnan järjestämiseen. Myös koulun kerhotoiminta tai taiteen perusopetus voivat olla lapsen aamu- tai iltapäivätoimintaa.



Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut

Varhaiskasvatuksen maksutaksa 1.1.2018 alkaen

Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) on tullut voimaan 1.3.2017. Laissa säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Opetus- ja kulttuuriminiteriö on antanut uudet määräykset varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1.1.2018 alkaen. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on hyväksytty Honkajoen kunnan sivistyslautakunnassa (Sivla 18.12.2017 § 98).

Hakemus koululaisen aamu- ja iltapäivätoimintaan

Aamu- ja iltapäivätoiminnan hakulomake.

Hakuprosessin aikana kartoitetaan lapsen tarve kouluajan ulkopuoliseen aamu-ja iltapäivätoimintaan. Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan koululaisille ennen koulun alkamista ja kouluajan jälkeen järjestettyä toimintaa.

Siirry lomakkeelle (PDF)

Varhaiskasvatusjohtaja

Varhaiskasvatusjohtaja vastaa varhaiskasvatuksen toteutumisesta Honkajoella.

Varhaiskasvatusjohtaja vastaa sekä päivähoidosta että koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta. Hän tekee sijoituspäätökset koskien em. toimintaa. Työhön kuuluu alueen päivähoitotoiminnan kehittäminen, organisointi ja koordinointi yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulu- ja kulttuuritoimen asiantuntijoiden kanssa. Varhaiskasvatusjohtaja toimii yhteistyössä vanhempien, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa tarpeen mukaan. Häneltä voi tiedustella muun muassa päivähoitoon hakeutumisesta.

Puh: 050 577 5727

Kunnanvirasto


Kunnanviraston palvelupiste

Puh: 050 577 5200

Fax: (02) 577 5214

Aukioloajat

Normaalit palveluajat
maanantai - torstai 08.00 - 15.30
perjantai 08.00 - 13.45
Arkipyhää edeltävänä aattona
Avoinna 08.00 - 13.45

Poikkeusaukioloajat

Joulutauko 24.12. - 31.12.2018
Suljettu

Osoite: Porhontie 5, 38950 HONKAJOKI

Hongon koulun kenttä


Hongon koulun hiekkakenttä / luistelukenttä

Hongon koulun kentällä on tilaa pelata ja leikkiä. Kesäaikaan hiekkakentällä voi harrastaa palloilulajeja. Talvella alue toimii luistelukenttänä. Kentän pinta-ala on 120x60 m2 eli 7200 m2. Pintamateriaali sulana on kivituhka. Kentällä on valaistus. Koulun kenttä on käytettävissä kouluaikojen ulkopuolella, mikäli sitä ei ole erikseen varattu.

Osoite: Katkontie 7, 38950 HONKAJOKI

Hongon koulun leikkikenttä


Hongon koulun leikkikenttä sijaitsee Honkajoen kirkonkylässä.

Hongon koulun leikkikenttä on kaikenikäisille lapsille tarkoitettu leikkipaikka. Kunnan tekninen toimi ylläpitää aluetta mutta ei järjestä valvontaa. Lemmikkieläinten tuominen alueelle on kielletty. Leikkipaikalla ei ole talvikunnossapitoa.

Osoite: Katkontie 7, 38950 HONKAJOKI

Hongon puukoulu


Hongon puukoululla annetaan esiopetusta. Siellä toimii myös esiopetusikäisten päivähoito sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta.

Hongon puukoululla kunnan keskustassa annetaan esiopetusta. Samassa yhteydessä toimii myös esiopetusikäisten päivähoito sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta.

Puh: 050 577 5273

Osoite: Katkontie 7, 38950 HONKAJOKI