Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai tapahtumien järjestämiseen. Honkajoen sivistyslautakunta myöntää vuosittain avustusta nuorisotoimen alalla toimiville paikallisille yhteisöille.

Honkajoen kunnan sivistyslautakunta myöntää avustuksia paikallisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten vapaille toimintaryhmille, paikallisille urheiluseuroille sekä kulttuurin alalla toimiville paikallisille yhteisöille. Avustusta myönnettäessä kiinnitetään huomiota hakijan toiminnan laajuuteen, suunnitelmallisuuteen ja soveltuvuuteen haettavaan tukeen. Lisäksi huomioidaan hakijan oma varainhankinta ja verkostoituminen. Hakemuksessa tulee ilmoittaa myös muut saadut tuet ja avustukset.

Avustukset julistetaan haettavaksi vuosittain toukokuussa. Asiasta ilmoitetaan kuntatiedotteessa ja kunnan kotisivuilla.

Toimi näin:

Avustukset on haettava erillisellä hakulomakkeella. Hakijan tulee osoittaa hyväksyttävä taloussuunnitelma tuen käytöstä. Hakijan tulee myös ilmoittaa muut saadut avustukset ja tukimuodot. Avustushakemukseen tulee liittää edellisen vuoden vuosikertomus, tilinpäätös ja selvitys toiminnan tarkastamisesta sekä seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.

Hakemus tulee toimittaa sivistystoimistoon määräaikaan mennessä.

Kenelle ja millä ehdoin:

Avustukset myönnetään vain rekisteröidyille yhdistyksille. Avustuksen hakijalle voidaan myöntää avustus vain yhdestä apurahalähteestä.

Taustakuvaus

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.



Kunnan avustushakemus seuralle/yhdistykselle

Hakemuslomake Honkajoen kunnan avustuksiin nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoimen alalla toimiville yhteisöille.

Honkajoen sivistyslautakunta myöntää avustuksia paikallisille nuorisoyhdistyksille ja nuorten vapaille toimintaryhmille, paikallisille urheiluseuroille sekä kulttuurin alalla toimiville paikallisille yhteisöille. Avustushakemukset on laadittava Kunnann avustus seuralle/yhdistykselle -lomakkeelle. Avustusta myönnetään ainoastaan hakemuksesta, joka on jätetty annetussa määräajassa sivistyslautakunnan käsittelyyn.

Siirry lomakkeelle (PDF)

Yhteiskoulun rehtori

Honkajoen yhteiskoulun rehtori

Yhteiskoulun rehtoriin voi olla yhteydessä Honkajoen yhteiskouluun liittyvissä asioissa ja kysymyksissä. Häneen voi voi olla yhteydessä myös muihin sivistystoimeen liittyvissä asioissa.

Puh: 044 577 5280

Kunnanvirasto


Kunnanviraston palvelupiste

Puh: 050 577 5200

Fax: (02) 577 5214

Aukioloajat

Normaalit palveluajat
maanantai - torstai 08.00 - 15.30
perjantai 08.00 - 13.45
Arkipyhää edeltävänä aattona
Avoinna 08.00 - 13.45

Poikkeusaukioloajat

Joulutauko 24.12. - 31.12.2018
Suljettu

Osoite: Porhontie 5, 38950 HONKAJOKI