Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut

Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja. Nuorten tieto- ja neuvontapalvelut ovat osa Honkajoen kunnan nuorisotyötä.

Nuorille suunnatut palvelut tarjoavat nuorille apua, tukea ja tietoa nuoren elämään liittyvissä ja nuoria kiinnostavissa kysymyksissä.

Toimi näin:

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluita koskevissa kysymyksissä voit olla yhteydessä puhelimitse tai sähköpostilla kunnan vapaa-ajan ohjaajaan.

Kenelle ja millä ehdoin:

Kunnan nuorisotyön palveluihin ovat oikeutettuja kaikki kunnassa asuvat alle 29-vuotiaat.

Taustakuvaus

Alle 29-vuotiailla on oikeus saada nuorten tieto- ja neuvontapalveluja. Niitä tuottavat kunnat ja järjestöt. Palvelu voi olla henkilökohtaista, tai se voidaan toteuttaa esimerkiksi verkkopalveluna. Nuoret voivat myös itse toimia palveluissa vertaistiedottajina ja -neuvojina toisilleen.

Tieto- ja neuvontapalveluissa selvitettävät kysymykset voivat liittyä esimerkiksi asumiseen, työllisyyteen, opiskeluun, ulkomailla työskentelyyn, kursseihin, vaihto-opiskelumahdollisuuksiin, matkailuun, terveyteen, ihmissuhteisiin, harrastuksiin ja oikeuksiin.



Vapaa-ajan palvelut -verkkosivu

Yhteystiedot ja lisätietoa vapaa-ajan palveluista

Vapaa-ajan palveluihin sisältyy nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalvelut. Niihin sisältyy myös tilojen vuokraus. Lisäksi sivulla tietoa paikallisista yhdistyksistä.

Vapaa-ajan ohjaaja

Vapaa-aika sekä nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalvelut

Vapaa-ajan ohjaajaan voi olla yhteydessä kysymyksissä, jotka koskevat vapaa-ajan sekä nuoriso-, liikunta- ja kulttuuripalveluja.

Puh: 040 520 3705

Monitoimitalo Honkala


Monitoimitalo Honkala tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen liikunnan harrastamiseen. Lisäksi tilat ovat vuokrattavissa erilaisiin tilaisuuksiin.


Monitoimitalo Honkalan nuorisotilat ovat lasten ja nuorten käytettävissä. Nuorisotiloissa voi katsoa televisiota, kuunnella musiikkia, pelata biljardia, ilmakiekkoa, pöytätennistä ja Playstation 3:lla. Vapaa-ajan ohjaaja on paikalla nuorisotilan aukioloaikoina.

Puh: 050 577 5200

Aukioloajat

Normaalit aukioloajat
maanantai, keskiviikko 16.00 - 20.00
perjantai 18.00 - 22.00
Nuorisokahvilan aukioloajat
perjantai 18.00 - 22.00

Osoite: Honkalantie 1, 38950 HONKAJOKI